|
25.11.2010 272 kuvaa, 25 kuvaajaa, 4 tuomaria Tuomariston jäsenet:
Suomen Mainoskuvaajat ry:n vuosikilpailu järjestettiin jo kuudennen kerran ja kilpailuun osallistui tänäkin vuonna edustava joukko suomalaisen mainosvalokuvauksen huippukuvaajia ja –kuvia. Edellisen vuoden tapaan kilpailuun on voinut osallistua paitsi asiakaslähtöisillä töillä myöskin omaehtoisilla kuvilla, mikä tekee kilpailusta mielenkiintoisen ja myöskin suurta yleisöä kiinnostavan. Omat kuvat kertovat paljon loisteliaiden mainoskuvien taustalla piilevästä lahjakkuudesta ja luovuudesta. Kilpailun tulokset julistettiin 8.12.201 Sanomatalon mediatorilla, missä kilpailutyöt ovat esillä sen jälkeen 2 viikkoa. Näyttelystä on muodostunut joka syksyinen visuaalinen ilotulitus Helsingin kulttuurielämään. Tänä vuonna lisämausteensa tapahtumalle antaa yhdistyksen toimittaman upean lähes 400 sivuisen suomalaisen mainoskuvauksen historiaa ja nykypäivää valottavan teoksen julkaisu samassa tilaisuudessa. Suomen Mainosvalokuvaajat ry täytti viime vuonna 50 vuotta, mutta juhlateoksen toimittaminen omin voimin osoittautui niin mittavaksi urakaksi, että sen julkaisu siirtyi tälle vuodelle. Internetnäyttelyssä on kaikkien kilpailuun osallistuneiden kuvien lisäksi kilpailun voittaneiden sijoitukset sekä tuomariston kommentteja.
|